Koskelan koulu on Oulun normaalikoulun alakoulujen toinen yksikkö Linnanmaan alakoulun ohella. Linnanmaalla toimii myös normaalikoulun yläkoulu ja lukio. Normaalikoulun tehtäviin kuuluu perusopetuksen lisäksi opettajaopiskelijoiden ohjatut opetusharjoittelut, tutkimus-, kokeilu- ja kehittämistoiminta sekä opettajien täydennyskoulutus. Erilaisilla kokeiluilla ja kehitystyöllä edistämme koulumme opetus- ja kasvatustyötä harkiten. Tutkimustoimintaa tekevät tutkijat pyytävät aina luvat sekä koululta että osallistujilta.

Koskelan yksikkö on toiminut osana Oulun normaalikoulua elokuusta 2013 alkaen. Koulu antaa perusopetusta vuosiluokille 1-6. Koskelan yksikössä toimii myös maahanmuuttajien valmistava opetus, valo. Oppilaita on yhteensä noin 260, ja henkilökuntaan kuuluu tällä hetkellä 33 työntekijää.

Koskelan koulussa toimii myös aktiivinen vanhempaintoimikunta Kimppa, jonka toiminta on avointa kaikille oppilaiden huoltajille. Vanhempaintoimikunta on järjestänyt esimerkiksi pihatapahtumaa, joka pidetään vuosittain elo-syyskuun vaihteessa. Yksityiskohtaisempaa tietoa Koskelan toimipisteestä saatte näiltä sivuilta. Vastaan mielelläni koulua koskeviin kysymyksiin myös henkilökohtaisesti.

Riku Välitalo
Perusasteen rehtori, KT
Riku.Valitalo
Puh. 029 448 4690